19.12.2016

Vinkkejä joulusyömiseen




Joulu on tällä viikolla. Ajattelin kirjoittaa joulun ajan syömiseen liittyviä neuvoja. Luettelon tarkoituksena on antaa sinulle neuvoja kuinka nauttia joulusta ilman askeesia mutta kuitenkin pitää homma hallinnassa ja kohtuudessa.

Moni varmasti ajattelee ennen joulua että kuinka jouluna tulisi syödä ettei lihoisi niin paljon kuin edellisinä jouluina. Paljon voi lukea lehdistä juttuja joissa vertaillaan eri jouluherkkujen energia- ja hiilaripitoisuuksia - kumpaa kannattaa syödä, piparia vai joulutorttua? Kinkun tilalle kalkkunaa? Mielestäni tällöin mennään ihan ohi pointin - millään näistä ei loppupeleissä ole kauheasti väliä.

Kohtuutta jouluherkutteluun


Mielestäni sen miettiminen että missä on vähemmän kaloreita jne. menee sen kaikista tärkeimmän pointin ohi. Ei jouluruoka kuitenkaan ole niin lihottavaa ja epäterveellistä mitä moni luulee. Kun mietitään joulusyömistä, niin harvalla ongelmana on se että olisi lihottu niin paljon sen takia että syödään vähän runsaammin kaloreita sisältävää ruokaa.

Näkemykseni on että ihmisten ongelma jouluna lihomisessa on enemmänkin se että mennään laput silmillä ja mässäillään. On olemassa sellainen ikivanha hyve kuin kohtuus ja sitä olisi hyvä noudattaa enemmän.

Monella saattaa olla mielessä jouluksi kaksi taistelusuunnitelmaa: joko vedetään tosi tiukasti eikä kosketa esim. konvehteihin tai sitten vedetään minkä napa vetää ja ehkä vähän ylikin.

Hyvä kysymys kysyttäväksi itse kullekin on: Tarvitseeko minun syödä niin paljon nauttiakseni joulusta? Onko hyvästä ruoasta nauttiminen sama asia kuin itseni täyteen ahtaminen?

Liikuntaa mukaan


Monelle jouluna "kuuluu olla perheen kanssa, rentoutua ja ottaa iisisti. Ei silloin mistään liikunnasta tarvitse murehtia!".

Voin kertoa yhden jutun - minä en koskaan murehdi liikunnasta mutta liikun silti joka päivä. Enkä tarkoita nyt hikiliikuntaa vaan sitä että kävelen esim. 3 kilometrin lenkin.

Jos jouluun kasaa valtavat paineet syömisen ja liikkumattomuuden suhteen - vedetään vatsa killiin, syödään suolaista, rasvaista ja sokerista vuorotellen, lasketaan liikunta vielä arkeakin matalemmalle tasolle - niin ei mikään ihme jos paino nousee monta kiloa.

Perheen kanssa voi mennä pulkkamäkeen, tai vaikka kylpylään uimaan. Sukulaisten haudalle voi tehdä kävelylenkin, lähellä asuvien ystävien luo kävellä auton sijaan. Kuntosalilla on jouluna hiljaista eikä siellä pointtina saa olla oli itsensä rääkkäys ja rankaisu joulun synneistä vaan pikku pumppaus ja ehkä hien saanti pintaan. Oma näkemykseni on että herkuttelun sekaan tekee tosi hyvää päällekin tehdä pieni happihyppely, silloin on kivempi palata sisälle nauttimaan.

Paluu arkeen


Esitin tuossa ylempänä kysymyksen: Onko hyvästä ruoasta nauttiminen sama asia kuin itseni täyteen ahtaminen? Tämä ei tietenkään ole kaikille olennainen kysymys mutta kokemukseni mukaan monelle kuitenkin on. Onko joulusta ja rentoutumisesta nauttiminen yhtä kuin jatkuva syöminen ja herkuttelu? Ja tarvitseeko sitä tehdä kolme päivää?

Ehkä herkutteluakin suurempi ongelma on jos siitä ei osata päästää irti. Herkuttelusta tulee putki eikä arkeen haluta palata. Jos näin on, kannattaa kysyä onko tyytyväinen elämään? Jos arki tuntuu niin kurjalta että sitä pitää paeta noin kovasti, jos sitä halutaan vältellä niin viimeiseen hengenvetoon että pidetään herkutteluvaihde päällä ja vältellään arkea, niin pitäisikö jotain muuttaa elämässä?

Olen aina puhunut maltillisen painonhallinnan puolesta. Toinen nimitys tälle on rento painonhallinta. Rentous ei kuitenkaan tarkoita mässäilyä. Rentous ja maltti tarkoittaa elämästä nauttimista sen kaikkine kirjoineen. Siihen kuuluu myös herkuttele. Joulu on kerran vuodessa ja miksei silloin voisi herkutella? Tottakai voi! Herkuttelu ei kuitenkaan ole sama asia kuin 3 kilon painonnousu. Toisaalta vaikka paino nousisikin parissa päivässä kolme kiloa, on se enimmäkseen nestettä ja hiilaria eikä varsinaista lihomista. Jos painosi nousu kolmella kilolla on erottamaton osa herkuttelua, rentoutumista ja hyvää elämää, kannattaa pysähtyä miettimään: onko se todella näin? Voisiko vähemmästä saada itseasiassa jopa enemmän irti?

Laihduttaminen jouluna ja mässäily jouluna ovat kaksi ääripäätä. En neuvo noudattamaan niistä kumpaakaan vaan etsimään niiden välistä keskitien. Jos joulun kiloja joutuu karistamaan pitkälle tammikuuhun, kannattaa kysyä itseltään: onko muutaman päivän ahtaminen kaiken sen arvoista? Voisiko hyvästä ruoasta nauttia pienemmällä? Hyvää ja rauhallista Joulua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti