Sivut

19.6.2015

Miten eroon sokerinhimosta?



Sokerinhimon vähentämiseen riittää yleensä muutama jippo. Näitä ovat

  • Pidä säännöllinen ateriarytmi äläkä päästä nälkää kasvamaan liian suureksi. Syö tasaisesti päivän mittaan.
  • Vähennä höttöhiilareista eli valkoisesta, jalostetusta hiilihydraatista ja satsaa laatuun. Karkin ja limun jättäminen kokonaan elämästä auttaa monia.
  • Nuku hyvin ja rakenna elämä mahdollisimman vähän stressaavaksi.

Entä sitten otsikon kysymys: miten päästä eroon sokerihimosta?

Vastaan, tarvitseeko siitä edes päästä kokonaan eroon?

En tiedä miten asiat ennen olivat, mutta 2000-luvun länsimaalainen ihminen ei halua elämäänsä epämiellyttäviä tuntemuksia. Kipu ja tuska halutaan poistaa.

Sama juttu sokerinhimon kanssa. Sen sijaan että mietitään kuinka sen voisi poistaa, kannattaisiko vaan hyväksyä että jokainen meistä himoitsee sokeria enemmän tai vähemmän? Ja oppia elämään sen kanssa.

Sokerinhimoa nimittäin voi olla aika mahdotonta poistaa kokonaan. Sehän on tosi luonnollinen himo. Vähän sama juttu kun yrittäisi poistaa seksinhimoa. Kannattaisiko mieluummin opetella hallitsemaan sitä? Ethän vedä housujasikaan nilkkoihin missä tahansa paikalla sen takia että alkaa haluttamaan. Tai jotkut vetävät ja ovat sen takia vankilassa.

Sen sijaan että yrittää poistaa sokerinhimoa kokonaan - himon pienentäminen toki on fiksua ja toimiikin! - kannattaisikin miettiä kuinka tulla sen kanssa toimeen ilman että se kaappaa sut.

Monelle toimii se, että himon iskiessä menee kävelylenkille. Tai millä vaan muulla keinolla pysähtyy hetkeksi ja lähtee vaan pois tilanteesta. Joku kuuntelee musiikkia, soittaa ystävälle, tekee sudokun, hakkaa pampulla tyynyä, ilmanyrkkeilee jne.

Hämmästyttävän usein himon tilanteissa riittää niinkin yksinkertainen juttu kuin pysähtyminen. Kun käsi on menossa karkkipussille, katkaisee autopilotin ja kysyy itseltään: mitä helvettiä olen taas tekemässä?

Kipu ja tuska ja himo kuuluu elämään. Sen sijaan että niitä yrittää poistaa kokonaan, voi mieluummin miettiä keinoja joiden avulla tulla niiden kanssa toimeen. Onko sinulla käytössä keino joka toimii?
smile emoticon

Asiakkaani kirjotti kokemuksistaan mun kanssa. Niin kaunista että silmät kostu.

"Huh. Mä en edes tiedä mistä mä aloittaisin. Edes kiitos ei riitä siihen kuinka kiitollinen mä olen siitä päivästä noin seitsemän kuukautta sitten kun Petterin kanssa lyötiin kättä päälle ja alettiin treenaamaan yhdessä! Muistan edelleen ekat yhteiset treenit. Muistan sen hapotuksen, sen innostuksen, kun samalla mietin et mitä ihmettä mä teen, veri maistui suussa kun tältä neidiltä otettiin luulot pois. Ja samalla minulle todistettiin, että nyt on löytynyt minulle sopiva traineri! Mutta muistan myös sen fiiliksen sen jälkeen, voittajafiilis! Jäi koukkuun siihen fiilikseen, itsensä voittamiseen, jossa Petteri on aivan huikea! Ei ollu treenejä milloin hän ei olisi puskenut minua olemaan nopeampi, vahvempi ja parempi minä. Jos mun usko itseeni horjui, Petterin usko ei. Jos mun voimat meinasi loppua, oli Hercules mukana ja tsemppas viimeset toistot. Vaikka treenattiinkin kovaa ja Petteri puskikin aina parempaan, ei häneltä puutu taitoa myös huomioida "heikkoja" hetkiä. Välillä yhteiset treenit meni hervottomaksi nauruksi, välillä keskityttiin puhumaan ravitsemuksesta, välillä mä jouduin päästämään muutaman ärräpään ja sit saattoikin tulla onnenkyyneleet kun voitin itseni. Tämä aika mitä yhdessä treenattiin opetti ja antoi mulle todella paljon, niin ravitsemuksen, puntin vääntämisen, riittävän levon merkityksen kuin henkisen hyvinvoinninkin saralla. Treenaaminen ja terveellisesti syöminen on nyt arkea ja sen on oppinut sovittamaan omaan välillä hieman kiireiseenkin arkeen. Mutta en mä olisi ikinä uskonut, että mä saisin itsestäni näin vahvan naisen palkkaamalla itselleni trainerin. Mutta parhaimpia tuloksia saa ilmeisesti silloin kun oma sydän ja sun haastajan sydän on täysillä mukana! 
Joten Petteri kiitos! Kiitos jokaisesta ylimääräisestä toistosta, kaikista neuvoista ja niistä tunnerikkaista treeneistä, kiitos koko mun sydämestä! "

17.6.2015

Elämänmuutoksen pysyväksi muuttumisen viimeinen este


Arvaatko mikä se voisikaan olla?
Nyt en puhu elämänmuutoksen tekemisestä vaan tilanteesta jossa jotain muutosta ollaan jaksettu noudattaa jo jonkin aikaa - 3 kuukautta, puoli vuotta jne - ja tilanne on jo sillä tavalla stabiloitunut että se kuuluu jo aika hyvin rutiineihin.
Yleensä viimeinen este on se kun tapahtuu elämää.
Moni tulee ravitsemusterapeutin tai life coachin tai PT:n luokse nousukiidossa: jotain tarttis tehdä! Seuraavat neljä kuukautta tykitetään tukka putkella. Paino putoaa, kunto kasvaa, hampparit vaihtuu parsakaaliin jne. Facebookiin postataan fiilistelykuvia ja voimaannuttavia sitaatteja. Elämä hymyilee, kunto kasvaa, itsevarmuus voimistuu.
Kunnes poikaystävä jättää. Äiti kuolee. Koira jää auton alle. Duunissa tulee yt-neuvottelut. Vanha polvivaiva viottelee.
On upeaa jos pystyy tekemään elintapamuutoksia. Muutosten todellinen pysyvyys todetaan kuitenkin vasta siinä vaiheessa kun elämä heittää kuraa naamaasi ja laittaa sut koetukselle. Ei ole temppu eikä mikään olla maailman paras ihminen kun kaikki menee hyvin. Mutta sitten kun istut paskan päivän jälkeen kotonasi ja tunnet että koko maailma hylkii sua eikä millään ole mitä väliä, minkä valinnan teet? Tsemppaatko, kiristätkö hammasta ja näet asiat pitkällä tähtäimellä? Vai korkkaatko jääkaapista bissen ja syöt ne loputkin herkut jotka kaapista löytyvät? Kerranhan täällä vaan eletään, diabetekseen ja verenpaineeseenkin on keksitty lääkitys. Voin ostaa isomman paidan niin kukaan ei näe vatsamakkaroitani.